Väsymystä ilmasta, lauseiden jäsentelyssä ei ole mitään tolkkua.

Tänään oli jotenkin outoa olla töissä, kun oli nuorisofoorumin edustajien vaali-ilta, ja tuntui, että paikalle on tuotu kaikki ne nuoret, joiden kanssa olen kerennyt tehdä töitä tässä viime viikkojen aikana. Se oli ihan mielenkiintoinen tapahtuma, on oikeasti siistiä nähdä, miten innoissaan nuo nuoret on vaikuttamassa omiin asioihinsa, ja miten innokkaasti ja tosissaan aikuiset ottaa sitä kaikkea vastaan, siis ihan kaupunginjohtajasta lähtien. Jos missään päin Suomea olisi tuollaisia tapahtumia, se olisi varmasti omaa aikaansa ja paikkaansa edellä nuorisotyössä, eikä tuo nyt kauhean iso vaiva ole. Sen kun kutsuu kaikki kunnan vaikutusalueella olevat nuoret yhteen paikkaan ja kysyy, että mikä tässä oikeasti mättää, ja sitten ottaa kunnanjohtajan siihen viereen kuuntelemaan, että mikäs siinä kunnassa tulevien veronmaksajien mielestä oikeasti mättää, aika monessa tapauksessa ne on kuitenkin yleiseen siisteyteen, turvallisuuteen ja vaikka puistojen huoltamiseen liittyviä asioita, mitkä koskee tasapuolisesti kaikkia, eikä vaan että "mun mielestä koulussa pitäs joka päivä syyvä pitsaa."

Oli myös jotenkin hämmentävää huomata, miten ison vaikutuksen on joihinkin ihmisiin tehnyt, vaikka olisi nähnyt ne ainoastaan kerran aiemmin, voi olla että itse juuri ja juuri muistat kasvot, mutta kaikki tulevat juttelemaan ja vähitellen muistat taas, että mistä kukakin oli tuttu. Mielestäni on myös todella hienoa nähdä, miten nuoret täällä suhtautuvat erilaisuuteen ja vaikkapa kehitysvammaisuuteen, he ovat mukana toiminnassa täysin yhdenvertaisina, minkäänlaista kiusaamista tai naureskelua ei sen takia ilmene ja heidät otetaan mukaan siinä missä muutkin. Toisaalta myös se "vammaisuuden" käsite, joka minulla on ollut päässäni, on saanut venyä ja paukkua oikein urakalla. Ehkä oli hyväkin, että tulin tänne saarelle näkemään tämän työn puolen, missä raja näiden ihmisten välillä ei ole läheskään niin rankka, kuin mitä se Suomessa tuntuu vähän jokaisen päässä olevan rasittavuuteen asti. Toisaalta ala-asteella myös autoin yhtä ikäistäni poikaa liikuntatunnilla sitomaan kengännauhoja ja tekemään muuta tuollaista, mikä ei hänen motorisilla taidoillaan oikein sujunut, yläasteellakaan en oikein sulattanut sitä, kun luokan tulevat entiset uusnatsit jaksoivat sille naureskella. Vaikka todellisuudessahan se nimenomaan on arjalainen unelma, puhdas rotu, jossa veri ei sekoitu muihin. Että kaipa se näköalattomuus niellään jo ideologian mukana, jos ei sitä lopputulosta voida nähdä niin pitkälle.

Työ on melko mukavaa kyllä, voisin kuvitella tekeväni tätä työtä oikeastaan missä päin palloa tahansa, niin kauan kuin saisin täydellisen vapautuksen toimistossa istumisesta, vaikkapa byrokratia-allergiana tai yliherkkyytenä paskapäille, ja saisin tehdä vain nuorisotyötä, ja tietysti siihen olennaisesti liittyvän suunnittelun ja reflektoinnin. Näihin ei useinkaan ole mennyt tuntia enempää ennen ja jälkeen toiminnan, heijasteluun ehkä, jos huomaan omassa toiminnassani kehitettävää ja puutetta. Ja tässä vaiheessa sitä toki on paljonkin. Mutta kun työtä tekee jonkun työparin kanssa, hommia on helppo jakaa ja tehdä työtä rennolla otteella, mistä varmasti nuoretkin saavat paljon enemmän irti. Ongelmana on lähinnä ollut se, että kun innostutaan puhumaan jostain enemmän, tulee kiire loppupään asioiden kanssa, mutta silti olen koittanut varata jonkinlaisen minimiajan kaiken käsittelylle, ja mielestäni olen monessa kohtaa onnistunut hyvin. Huomenna ei tarvitse herätä töihin. Voin nukkua "pitkään", mikä minun tapauksessani tarkoittaa aika tarkasti kahdeksaa tuntia. Eilen nukahdin 14 tuntisen työpäivän jälkeen heti, ja nukuin 10 tuntia. Ihan kätevä tapa viettää vuorokausi.