vika ilta infoquestissa

Tänään oli aika mukava fiilis. Lähtiessä oli harmaata ja ankeaa, ja Neurosiksen Pain of Mind potki melko lujaa pitkästä aikaa. Vaikka ei siltä tänä päivänä tunnu, kun kaikkialla on lähinnä emoilua ja muuta itkemistä, niin kyllä Britanniassa silti jotain punkkia on vielä jossain kiven kolossa. Oli kuin olisin katsonut katuja ja taloja aivan eri silmillä. Se on juuri taas musiikin taikuutta, oikeanlaisella kontrastilla tietyt asiat muuttuvat entistä selkeämmiksi. Se on ehkä juuri siinä, kun kaikkialla on niin rauhallista, sovinnaista, ylä- tai matalimmillaankin keskiluokkaista, että kun joku sitten repäisee ja nukkuu kaikki yönsä kadulla, se alkaa näyttää todella hardcorelta hommalta. Kun sitten pääsin toimistolle asti, aurinko paistoi ja Black soi korvissa, olo oli keväinen ja siksi tuntui päässä niin vinksahtaneelta, ettei voinut kuin hymyillä taas tyhmästi itsekseen. Toimistolla hommaa riitti noin puoleksitoista minuutiksi, odottelin siinä sitten että Caroline sai duuninsa tehtyä ja heitti meikän InfoQuestiin. Alkaa olla viimeisiä iltoja töissä ja pitää alkaa sanoa ihmisille jäähyväisiä, mikä tuntuu vähän oudolta. Se on aina yhtä outoa, oli sitten tällä lailla töissä vieraitten ihmisten kanssa, tai soittamassa ulkomaalaisten kanssa Suomessa, aina tuntuu siltä että en välttämättä näe näitä ihmisiä enää koskaan. Silti on toisaalta päässä myös melko vahva ajatus siitä, että kyllä Karma heittää kaikki nämä ihmiset takaisin meikän elämään vielä jossain vaiheessa.

Jos näistä jotain jää kaipaamaan, niin ehkä eniten InfoQuestin Neiliä, se on ihan huippujätkä, entinen alkoholisti ja nyrkkeilijä joka on tuolla tekemässä nyt tärkeää työtä noiden vähän helpommin houkutusten vietävissä olevien nuorten kanssa. Sen kanssa juteltiin paljonkin juuri nuorisotyöstä ja tuollaisten tilanteiden hoitamisesta, ja siitä miten tärkeä rooli nimenomaan sillä on tuolla. Ilta muuten oli rauhallisempi, kun pari viime kerralla riehunutta sai porttikieltoa hetkeksi. Oli mukava olla sielläkin. Huomenna viimeinen kahdeksan tuntia Basementissa, joka sitten on taas tuon lämpimän ja eloisan paikan vastakohta, kylmä ja hiljainen. Mutta onpa sielläkin ihan mukava olla, kun työkaverit aukoo päätä toisilleen sillä käsittämättömällä laaksomurteellaan, ja meikä vaan naureskelee vieressä. Toinen niistä vaan on ollut pari viikkoa opiskelemassa, niin on ollut todella pitkiä päiviä. Toivottavasti se huomenna olisi, vaikka saattaa kyllä olla ettei ole, kun ei tuollakaan tänään ollut.

Takaisin tullessa kuuntelin, kuinka kymriä ja englantia sekaisin molottava äijäporukka naureskeli joillekin uusi-seelantilaisille kavereilleen, ja tutustuin taas yhteen hoboon bussia odotellessani. Toinen kaveri opasti mut kerran levykauppaankin myöhemmin kohdatessa. Tämän puheesta oli vähän vaikea saada selvää, kun siltä puuttui parit etuhampaat, mutta mukava kaveri se oli. Kertoi käyneensä Turkissa, jossa oli tutustunut kaveriin joka asui luolassa. En voi kuvitella kauhean montaa siistimpää asiaa, kuin luolassa asuminen! Ajattelin, että kun työt loppuu ja on aikaa, ostan näille kodittomille sapuskaa. Meikäläinen se vaan kiertelee ympäri Suomea tarjoamassa ihmisille jäätelöä ja nyt ympäri Cardiffia syöttämässä kodittomia. Näiden kanssa on huomattavan paljon mukavampi jutella kuin suomalaisten, kun eivät ole kännissä koko ajan, ovat kohteliaita ja tavallisesti suhtautuvat erilaisuuteen vähän paremmin, kuin suomalaiset "kollegansa."

Nyt istahdin perseelleni sohvalle ja sain heti teetä ja pizzaa nenän eteen, kyllä alkoi Suomeen palaaminen ahdistaa heti enempi. Toisaalta se ahdistaa näytönkin takia. Turhauttaa, kun täällä ollessa olisin niin hyvin saanut peer mentorship -hommilla voinut saada niin hyvin ne hoidettua, sen verran paljon tuli niitä tehtyä, ja nyt kun menee kotiin niin pitäisi melkein saman tien alkaa jotain vääntää. Tässä mulla on sellainen optioparalyysi, että vähän oikeastaan hajottaa. Saa nyt sitten nähdä, mitä siitä tulee, kun takaisin menee..