juttuja

Tänään oli duunissa vain toimistotyötä. Taas tuli myös muistutus siitä, miksi vihaan työtä, jossa ollaan tekemisissä muiden ihmisten kanssa. Se on yhtä selkäänpuukotusta ja juoruilua, aivan sama missä olet ja mitä teet, tilanne on aina aivan sama. Heti kun ovi menee kiinni, kuiskuttelu alkaa ja seurasta poistunut on paskapää. Ei pienintäkään epäilystä, etteikö minustakin olisi joitain sanoja sanottu lähitessäni. Toki se on niiden ihmisten tapa purkaa omaa olemassaoloaan, mutta silti, kenenkään ei mielestäni koskaan pitäisi tehdä työtä, joka tekee niistä käärmeitä ja korppikotkia. Se ei palvele yhtään ketään. Siksi olen sanonut (ja tulen sanomaan) niin monille työpaikoille ei. Vaikka koko muu maailma tahtoisi repiä silmiä toistensa päästä, minun ei tarvitse sitä kestää. Ei tuo nyt kai niin järjettömän pahaa ole, mutta pistipä taas vaan miettimään. Sen takia en pidä koskaan mistään toimistopäivistäkään, koska en tahdo kuulla niitä asioita ja olla välikädessä sen tiedon kanssa, jota minulle tulee vain siksi että menen töihin kuten on käsketty.

Toinen asia mikä on ihmetyttänyt, on ihmisten valitus siitä, että matkustaminen on kallista. Eikä ole. Suomesta pois pääseminen on kallista. Turismi ja tyhmyys on kallista. Vaikka mulle on työnnetty tämän harjoittelun myötä KELAsta enemmän rahaa, kuin mitä saan Suomessa opiskellessa, niin silti kaikki on melko pitkälle kiinni omista valinnoista ja sattumista. Sattumaa ei koskaan pidä aliarvioida. Sattuman oikusta asun nyt perheessä, joka tuntuu jo kuukauden jälkeen lähes omalta, ja aion varmasti tulla tänne vielä monta kertaa (mikäli ovi vielä tämän kuukauden jälkeen on auki). Olisin silti voinut luovuttaa ja asua nyt hostellissa, josta maksaisin järjettömiä hintoja, maksaa ruoasta ja hengittämisestä ja kaikesta mahdollisesta ihan liikaa. Tällä tavalla olen voinut vähän auttaa veljeänikin vuokran kanssa, elää hyvin ja oikein törsätä rahaa kirjoihin ja levyihin, eikä sitä silti ole liian vähän. Kaikki pelottelivat, että täällä olisi myös kallista. Ehkä paperilla, mutta kun tänne tulee, lähes kaikki mitä voit syödä on jonkunsortin Meal Dealin piirissä, koska kaikki on pientä ja yksittäispakattua kiireisten työläisten tarpeisiin. Ruoka töihin ei välttämättä maksa kolmea puntaa, joka on 75 senttiä enemmän euroissa, Suomessa en muista kovin montaa lounastaukoa syöneeni alle 7 eurolla.

Kotiinpaluukin on jo lähempänä, kuin saapuminen, mikä vähän ahdistaa. Huomenna pitää herätä jossain viiden jälkeen, koska junat ja bussit eivät kulje oikeisiin suuntiin kuin kerran tunnissa reissun loppupäässä, toivottavasti sentään pääsen himaan jo ihmisten aikaan. Eli ennen kuutta.