I ain't fit to live here. Jotenka lähden Walesiin.

Vielä kaksi iltaa lähtöön, mutta päätin käyttää sateisen ja turhan perjantai-illan lähtöön liittyvien kouluhommien tekemiseen, sekä tämän nimenomaan tätä tarkoitusta varten tehdyn blogin avaamiseen. Lähtöä ei osaa vielä edes jännittää, kun huomenna on edessä aikainen lähtö Badassjoelle nauhoittelemaan yhden bändin demoa koko illaksi, sunnuntai on sitten varattu pakkaamiselle, jännittämiselle ja jumittamiselle. Kaipa se sitten lentokoneessa alkaa taas sydän hakata, eihän kaksijalkaisia ja siivettömiä ötököitä ole tarkoitettu taivaalle muutenkaan, mutta koska saarille on vähän hankala kävellenkään mennä, täytyy se kai nyt sitten vaan kiivetä koneeseen ja katsoa mitä tapahtuu.

Edessä on siis seuraavat kaksi kuukautta Walesissa. Asun Cardiffissa ystäväni grunge foorumin kautta sattumalta tuntemilla ihmisillä. Olen nyt keskustellut heidän kanssaan kyseisen foorumin kautta, ja uskaltaisin jo alkaa kutsua heitä myös omiksi tutuikseni. Vaikuttavat mukavilta, eivät ole idiootteja ja pitävät hyvästä musiikista. Ja mikä tärkeintä, asunnossa on akustinen kitara. Mielestäni jokaisessa asunnossa ja julkisessa tilassa pitäisi olla vähintään yksi akustinen kitara. Ja etenkin jokaisella leiripaikalla. Miksihän näin ei ole? Lakiuudistuksen paikka. Tupakka pois, kitarat tilalle. Valtion holhouksesta saa rakennettua tukevan ja vankan aasinsillan takaisin Britteinsaarille ja Walesiin.

Mitäkö tiedän Walesista etukäteen? Kartalla se näyttää Tintiltä, joka ratsastaa dinosauruksella ja osoittaa merestä jotain. Tiedän myös jonkinverran kelttien kulttuurista ja perinteistä, luulin myös tietäväni kansantaruista hieman, mutta Suuri Myyttikirja osoitti Cucchulainin irlantilaiseksi. Kuullessani pääseväni Walesiin googletin heti listan walesilaisista kirjailijoista ja kävin lainaamassa kirjastosta Mary Stratchanin Hiljaisuus Soi H-Mollissa. Se vahvisti mielikuvani walesilaisen luonteen ja perinteen runollisuudesta, mystisyydestä ja mielikuvituksesta. Vähän harmittaa, etten enää kerkeä lukea kirjaa loppuun ennen lähtöä. Ehkä lainaan sen siellä ja luen loppuun englanniksi. Saa nähdä.Tiedän myös, että heillä on oma kielensä, joka koostuu lähinnä konsonanteista, ja että Cardiffin busseista on tehty youtubeen kappale. Kyllähän näillä pärjää jo pitkälle! Nyt sitten vain luukutetaan jäljellä olevat päivät naapurimaan hippirokki-ihmeen Graveyardin kappaletta, joka kertoo omista fiiliksistä kotimaan suhteen aika hyvin.