Tämän päivän hommat ei välttämättä paperilla kuulostaneet kauhean rankalta. Tai sitten kuulostavat. Heräsin 5.40, lähdin bussilla, joka lähti 6.14 kohti junaa joka lähti kello 6.46 kohti bussia, joka lähti 7.20 ja oli perillä määränpäässä 7.40. Päivä itsessään alkoi vasta 8.15, mutta tuo yksi bussi Ystrad Mynachin ja Blackwoodin välissä kulkee vain tunnin välein, joten voin olla joko kolme varttia ajoissa tai puoli tuntia myöhässä. Menin Pointfallarahrhahrhahramikälien keskukselle ajoissa, eikä minulla ollut oikeastaan pienintäkään hajua siitä, mitä tulee tapahtumaan. Sitten selvisi, että ohjelmassa on seinäkiipeilyä ja laskeutumista, eli melko samoja hommia, mitä luonto- ja elämyshommissa duunailtiin. Ryhmä koostui minusta ja parista muusta saman ikäisestä tyypistä, yhdestä vähän nuoremmasta tytöstä ja kahdesta kahdeksanvuotiaasta pojasta. Haarukka oli siis melko iso, ja laittoi automaattisesti meikäläisen vähän sivuun, tarkkailemaan että miten ohjaaja oikein hoitaa tämän homman.
Ja täytyy sanoa, että tänään tunsin tämän työharjoittelun aikana ehkä isoimman ristiriidan ohjaajan ja ryhmän välillä. Samalla ymmärsin, miten hyvä opettaja meillä näissä hommissa oli, koska vaikka tuo osasi mielestäni puhua hyvin ja elävästi 8-vuotiaille, niin kaikesta piti tehdä kilpailu, ja jos jalat lipsuivat jossain vaiheessa väärän värisille pidikkeille niin alhaalta kuului "You're cheaaatiiiing!". Äänensävystä ja kaikesta tuli vähän sellainen olo, että annappa niiden nyt yrittää saada jotain mukaviakin elämyksiä tästä, 8-vuotiaat kuitenkin kiipeää 20 metristä seinää, jonka pidikkeet on mitoitettu suurimmaksi osaksi aikuisille. Itse koitin siinä sitten kannustella ja olla mukana. Itse opin myös varmistelemaan niitä toisten kiipeämisiä, mikä oli mukavaa.Toinen melko ilkeä hetki oli kun toinen nuoremmista pojista ei uskaltanut laskeutua, ja ohjaaja jäi jankkaamaan sitä niin kauan, että toinen väänsi jo itkua. mietin vaan, että meidän opettaja olisi hoitanut sen huomattavasti inhimmillisemmin ja luultavasti saanut sen laskeutumaankin. Mietin, että oliko sillä äijällä jokin provikkapalkkameininki, että se saa rahan vaan niistä, jotka suorittaa aktiviteetin, koska lopuksi se sitten laski itse sen pojan köyden varassa alas sieltä, mikä vaikutti minusta vähän hölmöltä.
Huomisesta eteenpäin olen sitten käsittääkseni tekemisissä Trinity Fieldsin oppilaiden kanssa, ohjelmassa vierailu paloasemalle, tietoturvakurssi ja "strangers-course", mitä se sitten tarkemmin pitääkään sisällään. Suomen kirjoittaminen on käynyt vaikeaksi, koska huomasin lauantaiaamuna aivoissani tapahtuneen tietynlaisen singulariteetin, jossa englanti muljahti pääkieleksi ja ymmärrän murteita täydellisesti. Siksi tässä täytyy jokaista sanaa miettiä erikseen ja pitää kieli keskellä suuta. Hidasta touhua.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti